Hyvää joulua!

Vihdoin, vihdoin! Syksy on ohi. Joulu tulee! Enkä mä ole edes ehtinyt fiilistellä. Kodissani ei oo yhtäkään, siis yhtäkään joulukoristetta esillä. Se on huolestuttavaa. Taidan olla loman tarpeessa.

Aika levätä jouluna, viettää vihdoinkin aikaa perheen kanssa, syödä liikaa suklaakonvehteja pyjama päällä ja katsoa Ihmeellinen on elämä noin viidennentoista kerran. Loman jälkeen sitten uusiin seikkailuihin!

P.S. Ai niin mutta yksi joulusuksee: löysin vihdoinkin lumihiutaleen muotoisia piparimuotteja! Jesjesjes!

Eight tracks: 1111

Siinä. Tässä kuussa ovat enimmäkseen soineet (iltaisin Archicadin ääressä) Florence and the Machine (edelleen), Driven soundtrack (kelläpä ei) ja Jamie Woon (joka on myös ihana livenä, muistinko mainita?) Tunnelmat ei oo ollut kaikista aurinkoisimmat.

Mutta dingelidongeli, odottakaa vaan, kohta alkaa joululaulut soida!

Torstaitörstettä

Trendinenämme Anni kertoi lukeneensa, että vuoden 2012 ruokatrendi tulee olemaan arkiruoanlaitto porukalla. We're so there already. Viimeksi mustekalaa, tänään sinisimpukoita valkoviinikastikkeessa. Se on arkea kuulkaa se!

Ja koska tänään on Thanksgiving, niin thanks vaan, oon kiitollinen että saan kokkailla ja viettää arki-iltoja ystävien seurassa <3

111111

Työhuoneen avajaiset! Työhuonekollektiivi Yksitoista, 11.11.11, get it?

Keskiviikkokulinarismia

Kati toi Portugalista mustekalan. Oikean, genuiinin, KOKONAISEN mustekalan. Sittenhän sitä piti porukalla kokkailla! Tai no, Kati ja Anni hoiti kokkailun, me muut keskityttiin viiniin ja imukupeilla leikkimiseen. Ei se ole ruoalla leikkimistä, se on aikuisen uteliaisuutta!

Mysig höst voitolla, syysankeus kahdeksan lonkeroa ja kaksi pulloa vinho verdeä häviöllä.

Rikhardinkadun kirjasto

Rakastan kirjastoja. Nuorempana ajattelin, että musta voisi tulla kirjastonhjoitaja, ja menin yläasteella TET-harjoitteluun lähikirjastooni. Huomasin, ettei se ollut niinkään kirjastonhoitajan työ, mikä veti puoleensa, vaan kirjastojen tunnelma. Juhlava, mutta samalla kotoisa. Tunne siitä, että nurkan takaa voi löytyä mittaamattomia aarteita, ja kaikkeen löytyy hyllyistä vastaus, jos vain osaa etsiä. Nuoruudessani (lapsuudessani) tietoa etsittiin kirjoista, ei internetistä.

P.S. Proustin Kadonnutta aikaa etsimässä on ollut mulla kesken nyt aikalailla vuoden. Siis se ensimmäinen osa. Eikä kyse ole edes siitä, etteikö se olis hieno kirja ja ettenkö pitäisi siitä. Päinvastoin, se on ihaninta tekstiä mitä oon lukenut. Sen lukeminen jää vaan helposti muiden asioiden jalkoihin. Mutta en luovuta. Ennen 30-vuotispäivääni oon lukenut koko teoksen. Aika alkaa än yy tee NYT.

Shake it out!

Hetken teemabiisi. Manaa pahat henget pois! Tekee mieli tanssia transsissa iltapuvussa! Ja mä kun luulin että The Dog Days Are Over oli ylittämätön, ei se ollutkaan! Ja toi video on vaan nii-in hieno. Siinä yhdistyy monta upeaa asiaa: upea biisi, hieno tunnelma ja art deco -henkinen tyyli. Florencen tyyli on, jos nyt sallitte seuraavan sanan käytön - jumalainen. Oh, it's divine!

Vohvelikahvila

Tampere on täynnä ihania ja tunnelmallisia kahviloita. Ojakadun Vohvelikahvila on yksi niistä. Vietettiin Päivin kanssa turistipäivä Tampereella, ja jouduttiin jopa hetken miettimään, mihin kahvilaan niistä kaikista ihanista menisi. Vohvelikahvila voitti gluteenittomilla vohveleillaan. Pieni ja hieman kotikutoinen, mutta juuri siksi niin viihtyisä. Sitäpaitsi vohvelit on hyviä ja halpoja! Mansikkahillolla, kermavaahdolla ja nonparelleilla 4 euroa ja mokkavaahdolla, vaahterasiirapilla suklaakastikkeella 4,5 euroa. Ei paha.

Vohvelikahvila on ollut paikallaan lähemmäs kymmenen vuotta ja toivottavasti jatkaa vielä pitkään. Muistan käyneeni siellä lukioaikoinani treffeillä - oi nostalgiaa!

Missä on kaikki Helsingin tunnelmalliset pikkukahvilat? Seuraavan kerran kun selviän Tampereelle, saa olla vuorossa Kahvila Runo!

Vohvelikahvila - Ojakatu 2, Tampere
Kahvila Runo - Ojakatu 3, Tampere

P.S. Ojakatu taitaa olla tiiveimmin täyteen hyvyyttä pakattu katu, saman pienen pätkän varrella parhaat kahvilat ja vielä lisäksi Vintage Garden  ja Super Mukava. Nice!

Eight tracks: 1110

I don't care what you lot say, I love Coldplay!

Joy joy

Tulin taas puoliltaöin kotiin työhuoneelta, väsytti, korpesi. Postiluukustani oli tupsahtanut yllätyspaketti :)

Valokarnevaali

Pikainspis

Tiedättehän sen uuden ihanan käytännön, että ankeat työmaa-aidat annetaan innokkaiden taiteilijoiden ilmaisupaikoiksi? Se on mahtavaa! Ihan vahingossa voi kohdata kaupungilla kiinnostavan maalauksen. Työmaa-aidat on niin iso osa kaupunkikuvaa, että on erityisen hienoa, että ne eivät ole mykkiä esteitä, vaan väliaikainen ilmaisufoorumi.

Todiste: otin yllä olevat kuvat 20 metrin pituisesta työmaa-aidasta samalla kun juoksin lounastauolta luennolle. Vahingossa altistuin inspiraatiolle!

Aiheesta lisää: Multicoloured Dreams

Instagr.Am.Ok!

Kuten näkyy, latasin vihdoinkin Instagramin. Kaikille iPhoneviiksihipstereille se on varmaan jo niin kakstuhattakymmenen, mutta mullahan ei viikset kasva. Tykkään Instagramista!

P.S. Otaniemessä on Alvarin aukiolla yksi tietty puu, josta näkee aina ensimmäisenä ja voimakkaimmin vuodenajan vaihtelut. Se on ikivanha ja valtava, ja syksyisin aivan erikoisen upea. Alarivin kuvassa on SE puu.

Onnen päivät

Juttelin eilen tuttavani kanssa, jota en ollut nähnyt hetkeen. Kysyin, mitä kuuluu?
Hän vastasi hetkeäkään empimättä: "Hyvää. Itse asiassa todella hyvää."
Siinä kalliolaisen kapakan meluisan pöydän ääressä (vieressä käytiin keskustelua fallistisista lumiukoista) täysin kiertelemättä tai vähättelemättä. Ei "ihan ookoo", vaan itse asiassa todella hyvää.

Hän sanoi tarkistaneensa elämänasennettaan palattuaan pitkältä matkalta ja tavattuaan ihmisiä, joiden tapaa elää hän ihaili. Eikä kyseessä ollut matka intialaiseen joogakeskukseen, kuten voisi luulla, vaan Lontooseen. Siitä lähtien maailma on ollut täynnä mahdollisuuksia ja innostumisen aiheita, ja elämään on kuulunut hyvää. Itse asiassa todella hyvää. Ei työpaikan, opiskelupaikan, asuinpaikan tai ystäväpiirin vaihtoa, vaan asenteen vaihdos.

Kaikki onkin, epäilyistä huolimatta, kuitenkin asenteesta kiinni? Tarkistan heti omani.

Ensi kesään

Viime viikonloppu oli kesän viimeinen Reposaaressa. Niisk. On vaikeaa nauttia viimeisistä päivistä, kun samalla tietää, että seuraava kerta on vasta pitkän talven jälkeen. Toisaalta vasta silloin tietää syksyn todella tulleen, kun kesä pakataan pois Reposaaressa, se on yhtä erottamaton osa vuodenkiertoa kuin ensilumi tai kevään ensimmäiset sinivuokot.

Kyllä Grönin Eikka sen osasi sanoa, ensi keväänä taas palaan kotirantaan ♥

Tiedän että tää kuulostaa kornilta, ei haittaa! En häpeä! Pää pystyssä kuuntelen Eino Gröniä ja tihrustan haikeuden kyyneliä.

Eight tracks: 1109

Vielä on pari päivää syyskuu, vielä ehtii kuunnella kuukauden miksiä!

Anna mulle tähtitaivas

The Tree of Life

Mulla ei oo taaskaan muuta annettavaa kuin elokuvasuositus. Viime viikkoina on ollut niin kiire, että mysig höst on jäänyt uhkaavasti taka-alalle. Eilen illalla oli hetki aikaa hengähtää, ja täytin sen hetken Terrence Malickin The Tree of Lifella. Se on kaunis. Outo. Korkealentoinen. Vaikea ymmärtää. Jotenkin puhdistava. Vähän kuin Koyaanisqatsin ja Revolutionary Roadin sekoitus. Olin todella otettu veljeksiä näyttelevien poikien rehellisyydestä ja aitoudesta. Tuli tippa linssiin monessakin kohdassa. Näin myös ensimmäisen kerran sen, kun joku poistuu salista kesken elokuvan.

Bäk to skool

Kyllä. Teen arkkitehtuuria pienillä värikkäillä palikoilla. Ja tältä näyttää mun työpöytäni meidän UUDELLA TYÖHUONEELLA! Huh, olipa paljon tunnetta ilmaistavana parissa sanassa.

Midnight In Paris

Woody Allenin Midnight In Paris näyttää siltä, miltä kuvittelin Pariisin näyttävän ennen kuin kävin siellä. Paremmalta kuin todellisuus. Taidetta, valoja, musiikkia, tanssia ja viiniä! 1920-luku olisi munkin valintani aikamatkalle. Uskon jälleen kauniisiin asioihin ja romantiikkaan! Owen Wilsonista huolimatta. Adrien Brodyn Dalín ansiosta. Ah Dalí! Ah messieurs Fitzgerald et Eliot! Monsieur de Toulouse-Lautrec, je vous adore!

Muistelen kaiholla vuosien takaista Ranskan-ekskua, jolloin nukuttiin pariisilaisessa puistossa, notkuttiin viinipullon kanssa Sacré-Coeurin portailla ja kuljettiin tunti metrolla, jotta päästäisiin juuri oikeanlaiseen absinttikahvilaan. Ja jolloin kuljin yksin ja ystävien kanssa öisiä katuja pitkin. Leikin tuntemattomien ihmisten kanssa piilosta Champ de Marsin kupeessa Eiffel-tornin infernaalisten vilkkuvalojen alla.

Aikakoneautot ei osu kaikkien kohdalle, mutta nyt kun ajattelen asiaa tarkemmin, niin ei se taidakaan olla paha asia. Silti, ah nostalgiaa!

Macarons! Macarons! Macarons!

Olen unelmoinut siitä, että voisin syödä kerralla macaroneja niin paljon, että tulisi huono olo. Niin paljon, ettei hetkeen todellakaan tekis mieli niitä kalliita mutta ah-niin-kauniita-ja-makoisia pirulaisia. Kävi ilmi, että siihen ei tarvi edes kovin paljoa. About seitsemän riittää, jos on nuollut myös kaikki tekemisessä käytetyt taikina-astiat.

Kokeiltiin vihdoinkin Saaran kanssa leipoa itse macaroneja a.k.a. makroneja, ja "eihän se nyt niin vaikeaa ollut". Resepti saatiin Safkaseireenin blogista, ja se toimi hyvin! Okei, kaikista ei tullut niin kovin kauniita (ei näy tietenkään näissä kuvissa) tai edes samankokoisia, mutta aika hyvä yritelmä ekaksi kerraksi! Varsinkin meidän "munanvalkuaista voi aivan hyvin vaahdottaa maidonvaahdottimella, otetaan nyt lasilliset skumppaa välillä"-asenteella. Hommaan liittyi myös hienoja ja mystisiä termejä kuten tant-pour-tant ja macronage, joista siis ekstrapisteitä leipomisen kiinnostavuudelle.

Haluan kokeilla tätä pian uudelleen! Haluan syödä macaroneja uudelleen huonoon oloon asti! Vihreitä, keltaisia, punaisia, sinisiä, violetteja macaroneja á la Ladurée. Macaron on mun lempileivos ♥

Mysig höst vs. syysankeus  1-0

Mysig höst

Luulen, että operaatio Mysig höst alkaa nyt just. Päätin viime syksynä, että panostaisin syksyn fiilistelyyn aivan yhtä paljon kuin kesänkin. Homma alkoi lupaavasti, mutta sitten jotenkin hiipui syystä jos toisestakin todella tylyksi loppusyksyksi ja alkutalveksi. No, tänä vuonna käy toisin! En aio lannistua edellisvuoden epäonnistumisesta, vaan fiilistellä tänä vuonna entistäkin raivokkaammin. Tässä siis lista asioista, mitä haluaisin tehdä syksyllä:

• käydä vielä kerran ulkoilmaelokuvassa termospullon ja teen kanssa
• juoda punaviiniä
• kokea syysmyrsky Reposaaressa
• käydä omenavarkaissa
• käydä sirkuksessa
• lukea hyvää kirjaa viltin alla
• hyppiä lehtikasoissa
• mennä kävelylle kaatosateessa
• juoda lisää punaviiniä
• leipoa macaron-leivoksia
• käydä teatterissa ja/tai konsertissa 
• ajella edestakaisin Suomenlinnan lautalla pimenevässä illassa

Mitä muuta syksyllä voisi tehdä?

P.S. Huomaako että teen kuvankäsittelyni nykyään Paintilla? AAAAAHHHAHHAAABHUHUU...! En tiedä itkeäkö vai nauraa. Ehkä vaan parempi fiksata toimimaton fotari.

Mitäs sitte

Joskus sviduttaa. Joskus korpeaa. Joskus kyrsii, ja paljon. Joskus on kastunut sateessa. Joskus on menossa myöhään illalla töiden jälkeen siskon luota hakemaan pyykkejä ja sitten saakin yhtäkkiä teetä, sympatiaa ja piirakkaa. Silloin, joskus, saattaa tulla parempi mieli <3

Ja kuinka hienot on raidalliset eriparivillasukat...?

Eight tracks: 1108

I made a mixtape! Se oli helppoa! Tein sen täällä, idean sain täältä.

Kräftis

Rapuja on perhanan vaikee syödä, eikä niissä oo edes paljoo syötävää. Jos niitä ei itse saa pyydettyä, ne on kalliita ostaa. Eikä ne nyt niin kummosilta edes maistu. Mutta rapujuhlat on mahtavia!!! Sain ekaa kertaa olla mukana tuoreiden rapujen keittämisessä, ja voin sanoa, että pakasteravut on roskaa. Jos omat merrat pysyy tyhjinä, on voittajan veto soittaa S-marketin ilmoitustaululta löydettyyn "halpoja rapuja"-puhelinnumeroon ja mennä hakemaan ravut random Teuvon takapihalta.

Havaitsin myös olevani rapukuiskaaja. Työkaverini oli kertonut, miten ravun saa nukahtamaan rapsuttamalla sitä pyrstöstä, ja se toimi...! (Pidä rapua ylösalaisin niin, että sen pää on alaspäin, ja silitä sen pyrstöä selkäpuolelta. Works every time.) Pussasin myös metsästä löytynyttä sammakkoa, mutta prinssiä ei ilmaantunut. Desinfioin suuni Skåne Akvavitilla. Niin desinfioi moni muukin, ihan vaan solidaarisuudesta.

Juhlien jälkeen laiturilla maatessa näkyi enemmän tähtiä kuin muistan koskaan nähneeni.

My music education: When you're strange

Loppukesän/alkusyksyn kohokohtia on aina Espoo Ciné, ja varsinkin sen ulkoilmanäytös. Siinä yhdistyy niin monta hyvää asiaa: elokuvat, vesialtaisiin heijastuvat valot, pimeässä illassa istuminen, teen juominen termarista JA uusien asioiden oppiminen.

Mä en oo koskaan pitänyt itseäni suurena musiikin harrastajana, teini-iässä kuuntelin lähinnä Céline Dionia ja Westlifea (ei sillä ettenkö kuuntelisi niitä vieläkin, enkä häpeä!), joten musta tuntuu että mulla on jonkinlainen aukko uskottavien artistien sivistyksessä. Sen takia on hienoa, että Espoo Cinessä näytetään musiikkiaiheisia elokuvia, kuten tänä vuonna The Doorsista kertova When You're Strange, viime vuonna U2:n Rattle and Hum, ja pari vuotta sitten Scorsesen Rolling Stones -leffa Shine a Light. Näistä kaikista mun suosikkini on ollut ehdottomasti Shine a Light - sen keikkataltiointiosuudet oli suorastaan hengästyttävän hyviä. When You're Strangen jälkeen mun ei tarvitse enää hävetä sitä, että en tietäisi The Doorsista juuri mitään. Nyt tiedän! Leffassa oli aivan uskomatonta kuvamateriaalia, ja myös aivan uskomattoman hyvälaatuista sellaista. Mietittiin Saaran kanssa pitkään, miten Morrisonista onkaan jälkikäteen  löytynyt sellaista matskua, missä se ajelee autolla autiomaassa - kunnes elokuvan jälkeen selvisi, että osa materiaalista on Jim Morrisonin ja Paul Ferraran elokuvasta HWY: An American pastoral, jossa Morrison esittää pääosassa liftaria.

Seuraavaksi aion sivistää itseäni katsomalla (vihdoin) Joy Divisionista kertovan Controlin.

Flow

En uskaltanut ottaa Marjattaa mukaan Flowhun. Jos et tunne Marjattaa, voin kertoa että hän on minun rakas järkkärini. Sen sijaan otin mukaan vanhan luotettavan partyratsun, viiksiliimatahraisen pokkarin, jonka linssinsuojus jää aina jumiin ja jonka vaihtoehdot hämärässä kuvaamiseen on joko kahden sekunnin valotusaika tai "olen peura ja nyt se auto tulee päälle" -tyyppinen salama. Ja muistin miksi Marjatta on niin rakas :)

Bengtskär

Vihdoinkin! Ainakin yksi uudenvuodenlupaus täytetty. On se hieno. Bengtskär. Kallioluoto jolla ei kasva ainuttakaan puuta, ja jyhkeä majakka joka on rakennettu paikalta louhitusta graniitista.Sinä päivänä, jona käytiin siellä, oli paahtava auringonpaiste ja saaristoristeilylaiva aivan täyteen pakattu toistensa päälle tunkevia malttamattomia ihmisiä. Ei se mitään, kylmä olut käteen ja kannelle kuuntelemaan Folke Westin ja lukion biologianopettajan välimaastosta kumpuavan oppaan sotahistoriaintoilua. En ollut jotenkin osannut odottaa, että majakka olisi niin suosittu kohde. Mutta hei, miksi ei olisi?

Päästiin kiipeämään valohuoneeseen ennen pahinta ryysistä (52 metriä merenpinnasta). Aivan kä-sit-tä-mät-tö-män kuuma! Aurinko paistaa valohuoneeseen esteettömästi joka ikkunasta, eikä yhtäkään niistä saa auki. Mutta näkymä on huikea - aava meri 365 asteen panoraamana. Oho.

Unelmoin kyllä vielä siitä, että joskus pääsen majakkaan yöksi. Mieluimmin synkän syysmyrskyn aikaan, kun aallot pyyhkii kallioiden yli ja tuuli ujeltaa ikkunoissa. Majakan valo lakaisee pimeydestä esiin sadeverhon. Olispa jo syksy ja synkkiä sateisia iltoja!

Kallio Block Party

No hupsista, ei tullut tällä kertaa Bengtskär-postausta. Ehkä ensi kerralla.
P.S. Olavi Uusivirta on ihana.

Etelänlomalla

Matka Hankoon on kuin etelänmatka - kokeile ja yllätyt varmasti! Näin luvattiin Villa Tellinan nettisivuilla. Kokeilin - yllätyin, oikeassa olivat! Lähdin Annin, Saaran ja Annukan kanssa kahden päivän pikalomalle Hankoon. Olin niin otettu edellisestä visiitistä, että olin siitä asti haaveillut pääseväni parantolalomalle merenrantahuvilaan. Kävikin ilmi, että huvila, jossa nyt oltiin varattu huoneet, oli just yksi niistä, joita viimeksi fiilistelin! Kaiken lisäksi yksi Hangon vanhimmista pensionaateista. Upeeta! Sai liehua silkkipaita päällä rantakalliolla juomassa viiniä, nukkua kukkatapetoidussa huoneessa ja käydä viereisellä rannalla uimassa ennen aamiaista. Ensi kesäksi vois varata vaikka viikon loman?

Oikeestaan se syy, miksi me ylipäätään mentiin Hankoon, oli se, että sieltä pääsee saaristoristeilylle Bengtskärin majakalle. Uijuijui! Vihdoin! Siitä kerron ensi kerralla.