Onnen päivät

Juttelin eilen tuttavani kanssa, jota en ollut nähnyt hetkeen. Kysyin, mitä kuuluu?
Hän vastasi hetkeäkään empimättä: "Hyvää. Itse asiassa todella hyvää."
Siinä kalliolaisen kapakan meluisan pöydän ääressä (vieressä käytiin keskustelua fallistisista lumiukoista) täysin kiertelemättä tai vähättelemättä. Ei "ihan ookoo", vaan itse asiassa todella hyvää.

Hän sanoi tarkistaneensa elämänasennettaan palattuaan pitkältä matkalta ja tavattuaan ihmisiä, joiden tapaa elää hän ihaili. Eikä kyseessä ollut matka intialaiseen joogakeskukseen, kuten voisi luulla, vaan Lontooseen. Siitä lähtien maailma on ollut täynnä mahdollisuuksia ja innostumisen aiheita, ja elämään on kuulunut hyvää. Itse asiassa todella hyvää. Ei työpaikan, opiskelupaikan, asuinpaikan tai ystäväpiirin vaihtoa, vaan asenteen vaihdos.

Kaikki onkin, epäilyistä huolimatta, kuitenkin asenteesta kiinni? Tarkistan heti omani.

Ensi kesään

Viime viikonloppu oli kesän viimeinen Reposaaressa. Niisk. On vaikeaa nauttia viimeisistä päivistä, kun samalla tietää, että seuraava kerta on vasta pitkän talven jälkeen. Toisaalta vasta silloin tietää syksyn todella tulleen, kun kesä pakataan pois Reposaaressa, se on yhtä erottamaton osa vuodenkiertoa kuin ensilumi tai kevään ensimmäiset sinivuokot.

Kyllä Grönin Eikka sen osasi sanoa, ensi keväänä taas palaan kotirantaan ♥

Tiedän että tää kuulostaa kornilta, ei haittaa! En häpeä! Pää pystyssä kuuntelen Eino Gröniä ja tihrustan haikeuden kyyneliä.

Eight tracks: 1109

Vielä on pari päivää syyskuu, vielä ehtii kuunnella kuukauden miksiä!

Anna mulle tähtitaivas

The Tree of Life

Mulla ei oo taaskaan muuta annettavaa kuin elokuvasuositus. Viime viikkoina on ollut niin kiire, että mysig höst on jäänyt uhkaavasti taka-alalle. Eilen illalla oli hetki aikaa hengähtää, ja täytin sen hetken Terrence Malickin The Tree of Lifella. Se on kaunis. Outo. Korkealentoinen. Vaikea ymmärtää. Jotenkin puhdistava. Vähän kuin Koyaanisqatsin ja Revolutionary Roadin sekoitus. Olin todella otettu veljeksiä näyttelevien poikien rehellisyydestä ja aitoudesta. Tuli tippa linssiin monessakin kohdassa. Näin myös ensimmäisen kerran sen, kun joku poistuu salista kesken elokuvan.

Bäk to skool

Kyllä. Teen arkkitehtuuria pienillä värikkäillä palikoilla. Ja tältä näyttää mun työpöytäni meidän UUDELLA TYÖHUONEELLA! Huh, olipa paljon tunnetta ilmaistavana parissa sanassa.

Midnight In Paris

Woody Allenin Midnight In Paris näyttää siltä, miltä kuvittelin Pariisin näyttävän ennen kuin kävin siellä. Paremmalta kuin todellisuus. Taidetta, valoja, musiikkia, tanssia ja viiniä! 1920-luku olisi munkin valintani aikamatkalle. Uskon jälleen kauniisiin asioihin ja romantiikkaan! Owen Wilsonista huolimatta. Adrien Brodyn Dalín ansiosta. Ah Dalí! Ah messieurs Fitzgerald et Eliot! Monsieur de Toulouse-Lautrec, je vous adore!

Muistelen kaiholla vuosien takaista Ranskan-ekskua, jolloin nukuttiin pariisilaisessa puistossa, notkuttiin viinipullon kanssa Sacré-Coeurin portailla ja kuljettiin tunti metrolla, jotta päästäisiin juuri oikeanlaiseen absinttikahvilaan. Ja jolloin kuljin yksin ja ystävien kanssa öisiä katuja pitkin. Leikin tuntemattomien ihmisten kanssa piilosta Champ de Marsin kupeessa Eiffel-tornin infernaalisten vilkkuvalojen alla.

Aikakoneautot ei osu kaikkien kohdalle, mutta nyt kun ajattelen asiaa tarkemmin, niin ei se taidakaan olla paha asia. Silti, ah nostalgiaa!

Macarons! Macarons! Macarons!

Olen unelmoinut siitä, että voisin syödä kerralla macaroneja niin paljon, että tulisi huono olo. Niin paljon, ettei hetkeen todellakaan tekis mieli niitä kalliita mutta ah-niin-kauniita-ja-makoisia pirulaisia. Kävi ilmi, että siihen ei tarvi edes kovin paljoa. About seitsemän riittää, jos on nuollut myös kaikki tekemisessä käytetyt taikina-astiat.

Kokeiltiin vihdoinkin Saaran kanssa leipoa itse macaroneja a.k.a. makroneja, ja "eihän se nyt niin vaikeaa ollut". Resepti saatiin Safkaseireenin blogista, ja se toimi hyvin! Okei, kaikista ei tullut niin kovin kauniita (ei näy tietenkään näissä kuvissa) tai edes samankokoisia, mutta aika hyvä yritelmä ekaksi kerraksi! Varsinkin meidän "munanvalkuaista voi aivan hyvin vaahdottaa maidonvaahdottimella, otetaan nyt lasilliset skumppaa välillä"-asenteella. Hommaan liittyi myös hienoja ja mystisiä termejä kuten tant-pour-tant ja macronage, joista siis ekstrapisteitä leipomisen kiinnostavuudelle.

Haluan kokeilla tätä pian uudelleen! Haluan syödä macaroneja uudelleen huonoon oloon asti! Vihreitä, keltaisia, punaisia, sinisiä, violetteja macaroneja á la Ladurée. Macaron on mun lempileivos ♥

Mysig höst vs. syysankeus  1-0

Mysig höst

Luulen, että operaatio Mysig höst alkaa nyt just. Päätin viime syksynä, että panostaisin syksyn fiilistelyyn aivan yhtä paljon kuin kesänkin. Homma alkoi lupaavasti, mutta sitten jotenkin hiipui syystä jos toisestakin todella tylyksi loppusyksyksi ja alkutalveksi. No, tänä vuonna käy toisin! En aio lannistua edellisvuoden epäonnistumisesta, vaan fiilistellä tänä vuonna entistäkin raivokkaammin. Tässä siis lista asioista, mitä haluaisin tehdä syksyllä:

• käydä vielä kerran ulkoilmaelokuvassa termospullon ja teen kanssa
• juoda punaviiniä
• kokea syysmyrsky Reposaaressa
• käydä omenavarkaissa
• käydä sirkuksessa
• lukea hyvää kirjaa viltin alla
• hyppiä lehtikasoissa
• mennä kävelylle kaatosateessa
• juoda lisää punaviiniä
• leipoa macaron-leivoksia
• käydä teatterissa ja/tai konsertissa 
• ajella edestakaisin Suomenlinnan lautalla pimenevässä illassa

Mitä muuta syksyllä voisi tehdä?

P.S. Huomaako että teen kuvankäsittelyni nykyään Paintilla? AAAAAHHHAHHAAABHUHUU...! En tiedä itkeäkö vai nauraa. Ehkä vaan parempi fiksata toimimaton fotari.

Mitäs sitte

Joskus sviduttaa. Joskus korpeaa. Joskus kyrsii, ja paljon. Joskus on kastunut sateessa. Joskus on menossa myöhään illalla töiden jälkeen siskon luota hakemaan pyykkejä ja sitten saakin yhtäkkiä teetä, sympatiaa ja piirakkaa. Silloin, joskus, saattaa tulla parempi mieli <3

Ja kuinka hienot on raidalliset eriparivillasukat...?