Midnight In Paris

Woody Allenin Midnight In Paris näyttää siltä, miltä kuvittelin Pariisin näyttävän ennen kuin kävin siellä. Paremmalta kuin todellisuus. Taidetta, valoja, musiikkia, tanssia ja viiniä! 1920-luku olisi munkin valintani aikamatkalle. Uskon jälleen kauniisiin asioihin ja romantiikkaan! Owen Wilsonista huolimatta. Adrien Brodyn Dalín ansiosta. Ah Dalí! Ah messieurs Fitzgerald et Eliot! Monsieur de Toulouse-Lautrec, je vous adore!

Muistelen kaiholla vuosien takaista Ranskan-ekskua, jolloin nukuttiin pariisilaisessa puistossa, notkuttiin viinipullon kanssa Sacré-Coeurin portailla ja kuljettiin tunti metrolla, jotta päästäisiin juuri oikeanlaiseen absinttikahvilaan. Ja jolloin kuljin yksin ja ystävien kanssa öisiä katuja pitkin. Leikin tuntemattomien ihmisten kanssa piilosta Champ de Marsin kupeessa Eiffel-tornin infernaalisten vilkkuvalojen alla.

Aikakoneautot ei osu kaikkien kohdalle, mutta nyt kun ajattelen asiaa tarkemmin, niin ei se taidakaan olla paha asia. Silti, ah nostalgiaa!