ainakin tällä viikolla. Ei mikään hienovarainen, hento ja ujo keltainen, vaan tykitän-suoraan-silmääsi-ja-räjäytän-aurinkoa-aivoihisi-sisältäpäin-keltainen. Niinkuin kotini vastapäisen talon seinä aamupäivän auringossa. Tai sitruunat, jotka ostin kaupasta vain koska ne oli niin KELTAISIA. Ei huolta, tämä on varmasti tilapäinen mielenhäiriö, joka tasaantuu pian taas mustan, harmaan ja valkoisen taivaalliseen harmoniaan. Nyt vaan tuntuu hyvältä idealta tuijotella silmämuna kovana kaikkea keltaista. Haluan C-vitamiinini säteilynä silmän kautta, kii-tos!
Mistä tulikin mieleen pari printtiä, jotka löysin jo jonkin aikaa sitten täältä:
DEAR COLLEEN. Erityisesti ton keltaisen sanoma osui kohdalleen. Kuolisinkohan väriövereihin jos hankkisin sen seinälle ikkunasta vastaan iskevän kanariankeltaisen muurin seuraksi? Toisaalta, ei varmaan huono tapa kuolla.
P.S. Baarikaapistani oli gini päässyt kiusallisesti loppumaan, tein sitten sitruunoistani marenkipiirakan. Mums!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti